Kaksosten odotus

Viime keväänä olin väsynyt, aivan järkyttävän väsynyt. Koin kuvotusta aamusta iltaan, vaikka en sentään oksentamaan joutunut kertaakaan. Muutama viikko aiemmin olin pissannut tikkuun kaksi viivaa. Olin aivan varma, että mahassa möllöttävä solumöykky tulisi olemaan pieni poika, sillä oireet olivat aivan muuta, mitä esikoistytön raskaudessa. Ainoa oire ensimmäisessä raskaudessa oli rintavarustuksen kasvaminen ja myöhemmin närästys. Pääsin siis todella helpolla. Tämä oli jotain ihan muuta, nukahtelin minne sattuu ja kaksi kertaa sain niin kovat vatsakivut ja krampit, että olin 100% varma keskenmenosta.

Eka neuvola oli rv 10+6. Sama, mukava terkkari ja tutut jutut, sydänäänetkin saatiin kuulumaan. Myöhemmin muistelin, kuinka terkkari kuuntelun jälkeen totesi "kyllä siellä ainakin yks on". Itse tyrmistyneenä totesin jotain tyyliin "hahhah" johon terkkari taas heitti, että "jonkun niitä tilastoja on pystyssä pidettävä". Myöhemmin kysyin, oliko epäillyt kaksosraskautta, mutta ei kuulema ollut.

Meillä ei kunnallisella puolella tehdä mitään alkuraskauden ultraa eli ensimmäinen ultra oli niskaturvoke/niskapoimu rv 12+4. Aika oli aamun ensimmäinen, klo 8.00. Miehen kans sovittiin, että hän jää kotiin esikoisen kanssa, jolle ei saatu hoitajaa eikä muutenkaan viitsitty herätellä nukkuvaa. "Tuut sitten rakenneultraan.."

Muistan edelleen kirkkaasti, kuinka nousin pöydälle, geelit mahalle ja ultraus alkakoon.. "Sieltähän se löytyi. Mutta, tiiäkkö mitä.." No, näin kyllä omin silmin ja varmaan odotustilassa olijatkin kuuli. Käden silmillä huusin epäuskoisena "voi luoja, ei oo todellista!!!" Kaks pikkuista omissa yksiöissään. Tämä oli siis di-di eli vauvoilla on ollut kaikki omaa. Kätilö oli aivan innoissaa, kun pääsi ultraamaan geminiraskautta. Meidän sairaalssa on vuosittain noin 10 geminiraskautta ja yleensä seurannat tekee lääkäri, joten kovin usein kätilöt ei pääse näitä ultraamaan. Pikkuiset vastasivat tuolloin mitoiltaan 11+5 viikkoisia.


Kotiin tullessa lätkäsin ultrakuvat miehelle käteen, ei ensiksi tajunnut, vaan kysyi oliko kaikki hyvin ja miksi kuviin oli merkitty A ja B :D

Äitiyspolikäyntejä oli 4 viikon välein. Yleensä lääkärin tekemänä. Jossain ultrassa saatiin hyvin epävarmat tyttölupaukset, mutta itse olin kyllä ihan varma asiasta :)

Raskaus eteni ilman mitään sen suurempaa. Väsymys helpotti, samoin paha olo. Jaksoin käydä töissä aina rv 25 saakka, vaikka tein fyysisesti raskasta 3-vuorotyötä. Noilla viikoilla mainitsin kivuttomista supistuksista äitiyspolikäynnillä ja lääkäri otti asian hyvin vakavasti. Jouduin heti sairauslomalle ja kaikki ylimääräinen rasitus kiellettiin. Kohdunkaula oli lyhentynyt hieman ja actim partus-testi näytti positiivista. Lepo kuitenkin tuotti tulosta ja parin viikon päästä kontrollissa kaikki oli taas hyvällä mallilla.

Rv 30 lähtien kontrollit oli 2 viikon välein ja noiden viikkojen aikana alkoi tämä raskaus jo käydä melko raskaaksi. Vauvat oli majailleet molemmat poikkitilassa rv 27 lähtien eikä suostuneet vaihtamaan asentojaan vaikka tila kävi viikko viikolta ahtaammaksi. B vauva alkoi painamaan jo hyvin kivuliaasti kylkiin ja kylkiluihin. Seisominen oli ihan ok, istuminen erittäin kivuliasta ja makaaminen lähes sietämätöntä. Unet jäi tosi vähälle ja kävinkin pari päivää osastolla lääkittynä lepäämässä rv 35+5.

Toinen osastovisiitti olikin sitten rv 36+3 liikehälyytyksen vuoksi, kun B vauva muuttui tosi hiljaiseksi. Kaikki oli kuitenkin hyvin, mun verenpaineet hieman kohonneet, joten halusivat ottaa yöksi seurantaan. Tolla reissulla alkoi käyrille piirtymään supistuksia 5-6min välein ja mullakin alkoi jo hikeä puskemaan. Antoivat kortisonipiikit ja supistuksia estävää lääkettä, mikä tehosi. Lääkäri antoi tuolla reissulla sektioajan (melko vastentahtoisesti..) reilun viikon päähän, jolloin kasassa olis rv 37+5.  Supistukset oli ainoa merkki lähestyvästä synnytyksestä, paikat oli siis epäkypsät ja lääkäri meinas, että ihan hyvin vois päästä laskettuun aikaan saakka, jos haluisin.. Ohjeeksi kuitenkin sain, että mikäli vedet menee tai alkaa supistella tosissaan, niin täytyy tilata ambulanssi poikkitilon vuoksi.

Kaksosraskaus oli siis tosi iso yllätys ja aluksi melkoinen järkytys. Olin kauhuissani, kuinka selviän, kun esikoinenkin oli vasta niin pieni. Huoletti, etten osais nauttia vauva-ajasta elämän ollessa niin hektistä. Meidän molempien suvussa, ihan lähelläkin, on kaksosia, mutta ei sellaista osaa odottaa omalle kohdalle. Ei, vaikka monesti asiasta olikin vitsailtu "mitä jos..".

Monesti kuulee, että toinen raskaus eteenee ihan hujauksessa, mutta ei kyllä mun kohdalla. Kyse oli kuitenkin riskiraskaudesta ja tätä muistutettiin joka kerta niin neuvolassa, kuin polikäynnillä. Vaikka kaikki etenki tosi hyvin, niin jokainen viikko lisää oli helpotus.

Synnytyskertomusta ja sektiosta kirjoittelen sitten toisella kertaa :)