Synnytyskertomus

Meidän lasten syntymäpäivä oli ennelta määrätty edellisellä viikolla maanantaille 10.11.2014. Viikkoja siis tuolloin 37+5. Sunnuntaina aloitin valmistelut mm. ottamalla vatsansuojalääkkeet ja toimittamalla vatsan, pakkaamalla loput kamat sairaalakassiin ja potemalla riipivää ikävää esikoista kohtaa etukäteen. Ihmeen vähän jännitti ja nukuinkin ihan ok yön. Illalla otettiin vielä viimeiset kuvat masusta, olihan se iso! :D

Aamulla mun vanhemmat tuli meille vähän ennen 7 ja me lähettiin synnärille. Paikan päällä saatiin huone ja vaatteet. Makoilin käyrillä, verikokeet otettiin, katetroitiin ja kätilö hieman valotti mitä tulee tapahtumaan. Kohta huoneeseen tulikin leikkaussalin porukka esittäytymään ja hakemaan meitä.

Leikkaussalissa oli vielä loput henkilökunnasta, jota olikin varmaan yli 10. Oli erikoistuvaa lääkäriä, pari opiskelijaa ja varmaan ihan muuten uteliaita silmäpareja, mutta ei haitannut. Sain tipan, puudutteet, happimaksin ym. Vatsa todettiin puutuneeksi ja leikkaus aloitettiin joskus 9 jälkeen. Itse leikkauksen kulusta en kauheasti tiedä, sillä juteltiin muun hoitohenkilökunnan ja anestesialääkärin kanssa. Mies pysytteli mun oikealla puolella koko ajan ja en edes muista mitä juteltiin, taisi jännittää kuitenkin molempia.

Joku hoitajista sanoi, että kohta syntyy eka vauva, tuntui niin utopistiselta! Vatsa hytkyi ja 9.56 kuuluikin ensirääkäisyt ja pillahdin itkuun, ihanan pontevat ensirääkäisyt! Kätilö näytti vauvaa ja todettiin miehen kanssa, että vauva oli ilmetty isosiskonsa. Sitten vauvaa vietiin jo viereiseen huoneeseen. 2 min myöhemmin aivan yhtä ihanat rääkäisyt! B vauvakin vain vilautettiin meille, varmistin onko hänkin tyttö ja huomasin, että kooltaa hieman pienempi, kuin A.

Mies pysytteli mun vierellä, mutta ei mennyt kovin kauaa, kun vauvat tuotiin jo hänelle syliin. Siinä ihmeteltiin pikkuisia samalla, kun mua kursittiin kasaan. Isä ja vauvat lähti salista, mulle tiputeltiin antibioottia ja oksitosiinia, sillä kohtu oli niin ylivenynyt, ettei meinannut supistua ja vuosi verta. Yhteensä vuoto oli aika hurjat 2400ml, mutta tilanne selvisi mulle vasta myöhemmin, mikä oli tietenkin hyvä, etten tiennyt asiasta siinä laikkauspöydällä.

Joskus hieman ennen 10 leikkaus verho poistettiin ja mut siirrettiin takas sänkyyn. Jalat liikkui ja peppu nousi jo tässä vaiheessa, mikä vähän yllätti.

Hoitajat veivät mut suoraan meidän perhehuoneeseen, missä iskä oli jo tyttöjen kanssa. Vaikka olinkin ihan tolkuissani (vrt. edellinen synnytys) niin leikkauspäivä tästä eteenpäin on jo vähän sumussa. Tytöt kävi rinnalla kuitenkin ja molemmat imi napakasti. Jossain vaiheessa tuore isosisko kävi mummon ja papan kanssa katsomassa pikkutyttyöjä.

Hb mulla oli jossain 70 kieppeillä, joten sain pusseista punaista. Illalla nousin ylös sängystä, mutta kävely ei onnistunut sillä toinen jalka oli turra eikä kantanut. Tytöt meni vauvalaan yöksi, sillä olivat sokeriseurannassa ja ite olin tosi väsynyt. Aamulla 7 aikaa neidit tuotiin meille takaisin ja nousin jo ite sängystäkin ylös. Tästä eteenpäin toipiminen oli uskomattoman nopeaa, en olisi ikinä uskonut.

Sektio oli mun kohdalla todella paljon helpompi synnytys, entä alatie. Kivut oli jonkinlaiset leikkauspäivänä ja vielä seuraavanakin, mutta pysyi hyvin aisoissa epiduraalin laitetun kipulääkkeen ja kipupiikkien ansiosta. Kolmantena päivänä jatkettiin jollain 1g parasetamol+600g burana tms lääkityksellä, viikko leikkauksesta pärjäsin jo ilman mitään. Haava itsessään ei ollut missään vaiheessa kipeä, enemminkin koko vatsan alue aristi hieman ja tuntui runnotulta.

Tytöt oli niin tiitteriä, että päästiin ”pakollisen” 3 vuorokauden jälkeen lääkärintarkastuksen kautta kotiutumaan. Syntyessään A neiti 3130g/47cm ja B neiti 2785g/48cm.

Kaiken kaikkiaan jäi positiivinen mieli tuosta neljän päivän reissusta ja olen tosi kiitollinen, kuinka huippu henkilökunta leikkausalissa ja osastolla meistä piti huolta. Oon myös tosi iloinen siitä, että voin jakaa näinkin positiivisen sektiokokemuksen! Itse ainakin törmäsin niin moneen vähän vähemmän onnistuneeseen tapaukseen tai vaikeaan toipumiseen, olin jo varma, että olen ihan p****** seuraavan kuukauden.